| St.Petersburg |
|
|
|
|
St. Petersburg hotels: http://www.intertimes.ru/?type=spb_hotels
PIETARI Lukuisten kanavien ja siltojen Pietaria pidetään yhtenä maailman kauneimpana kaupunkina. Yli 300 vuotta vanha tsaarinajan pääkaupunki elää uutta loistokauttaan ja Pietarista on jälleen tullut Venäjän kulttuurikeskus. Pietari Suuri perusti kaupungin ”ikkunaksi Eurooppaan” ja valtavan rakennushankkeen kustannuksissa ei säästetty. Pietarissa kadut ovat pitkiä ja leveitä ja aukiot valtavia. Lukemattomat barokin ja uusklassismin ajan arkkitehtien suunnittelemat palatsit ja katedraalit ovat saaneet takaisin entisen loistonsa ja ihastuttavat kauneudellaan. Sadat sillat, palatsit, puistot ja kansainvälinen ilmapiiri ovat innoittaneet lukuisia venäläisiä taiteilijoita. Pietarissa ovat asuneet muun muassa säveltäjät Tsaikovski ja Shostakovits, kirjailijat Dostojevski, Nabokov ja venäjän kansallisrunoilija Pushkin.
EREMITAASI on yksi maailman suurimmista museoista. Sen perusti Katariina II vuonna 1764 ja se avattiin yleisölle 1800-luvun lopulla. Eremitaasin taidekokoelma sijaitsee nykyisin seitsemässä eri palatsissa, joissa on yhteensä yli 350 näyttelysalia. Museon kokoelmista löytyy 15 000 maalausta, 12 000 veistosta, 600 000 piirustusta ja grafiikkatyötä, miljoona kolikkoa ja mitalia sekä tuhansia muita taide-esineitä. Eremitaasissa on maalauksia kuuluisilta taiteilijoilta, joiden joukossa on mm. Leonardo da Vinci, Titian, Raphael, Ruben, Rembrant, Manet, Renoir ja Rodin.
JUSUPOVIN PALATSI valmistui nykyiseen asuunsa 1830-luvulla ja se on kuulunut Jusupovin aatelisperheelle. Palatsin viimeinen omistaja oli Felix Jusupov ja hänen vaimonsa Irina, joka oli Nikolai II:n sisaren tytär. Tunnetuksi palatsi on tullut Rasputinin murhasta. Palatsin kellarissa on huone, jossa Felix Jusupov liittolaisineen järjesti Rasputinille illanvieton, jossa tälle tsaariperheen mystiselle ystävälle tarjottiin myrkytettyä viiniä ja leivoksia.
MENSHIKOVIN PALATSI Alexander Menshikov (1673-1729) oli Pietari Suuren hyvä ystävä, joka tuli vaatimattomista oloista, mutta Pietari ylensi hänet herttuaksi ja Pietarin kenraalikuvernööriksi. Pietari Paavalin – sekä Krohnstadtin linnoitukset rakennettiin hänen valvonnassaan. Pietarin kuoleman jälkeen 1725, Menshikov teki parhaansa, jotta kruunu siirtyisi Pietarin vaimolle Katariina I:lle. Kahden vuoden ajan Menshikov oli todellisena hallitsijana mutta vuonna 1727 muutama viikko ennen kuin hänen tyttärensä avioitui kruunun perillisen kanssa, Menshikovia syytettiin valtion varojen kavaltamisesta, ja koko perhe karkotettiin Siperiaan. Palatsi ei ole ainoastaan Pietarin vanhin, mutta myös yksi sen suurimmista kivirakennuksista.
PUSHKINO sijaitsee 25 km Pietarista etelään, ja se tunnetaan myös runoilijoiden kaupunkina. Kansallisrunoilija Alexander Pushkin opiskeli Pushkinon eli entisen Tsarkoje Selon lyseossa ja asui siellä jo tunnettuna runoilijana. Pushkinon kuuluisimpia nähtävyyksiä on Katariinan palatsi, jonka rakennutti Pietari suureen vaimo Katariina I. Palatsi edustaa venäläisen barokkityylin mestariteosta.
PIETARI PAAVALIN LINNOITUKSEN rakennustyöt aloitettiin toukokuussa 1703 ja tätä pidetään myös kaupungin perustamisvuotena. Jänissaarelle noussut linnoitus on toiminut historiansa aikana myös poliittisena vankilana. Kirkkoon on haudattu Romanovien suvun edustajia aina Pietari Suuresta alkaen ja katedraalin korkea kultainen kellotorni on yksi Pietarin tunnetuimpia maamerkkejä.
PIETARHOVI on ehkä kuuluisin tsaarin aikainen rakennuskokonaisuus Pietarissa. Pietarhoviin on noin 30 kilometrin matka Pietarista ja alue sijaitsee Suomenlahden rannalla. Alue oli Pietari Suuren vastaveto Versailesin kauneudelle. Alueella on upeita palatseja, paviljonkeja sekä suuria ja kauniita puistoalueita. Aluetta kutsuttiin vuosina 1944-1990 Petrodrovets nimellä. Loistetta ja suihkulähteitä alueella riittää. Alemmassa puistossa on yksistään noin 150 suihkulähdettä. Lukuisat suihkulähteet ja porrasmaiset, kullatuin pronssipatsain reunustetut vesiputoukset luovat unohtumattoman elämyksen. Alueen keskeisin rakennus on suurpalatsi (Pietari Suuren palatsi), joka rakennettiin vuosina 1714-1725 ja nykyiseen kokoonsa se laajennettiin 1700-luvun loppupuolella. Useat palatsin huoneet vaurioituivat pahoin toisen maailmansodan pyörteissä, mutta palatsi on entisöity entiseen kauneuteensa. Palatsi on täynnä toinen toistaan upeampia huoneita ja saleja erilaisilla teemoilla.
IISAKIN KIRKKO sijaitsee Iisakin aukiolla sen pohjoislaidassa. Sitä ympäröivät monumentaaliset rakennukset, jotka on rakennettu 1700 - 1900-luvuilla. Kirkko ja aukio ovat saaneet nimensä Pyhän Iisakin mukaan, jonka päivä on 30.toukokuuta, jota myös juhlitaan Pietari Suuren syntymäpäivänä. Aukion keskellä on Nikolai I:n ratsastajapatsas. Nykyinen Iisakin kirkko on järjestyksessä neljäs. Sen rakentaminen aloitettiin 1818 ja sitä rakennettiin 40 vuotta (valmistui 1858) Auguste de Montferrandin suunnitelman mukaan ja johdolla. Se on maailman kolmanneksi suurin kupolikirkko. Rakennus on päällystetty marmorilla ja sen 112 monoliittipilaaria on hakattu Suomessa louhitusta graniitista. Sisältä kirkko on koristeltu 350 kohokuvalla ja veistoksella sekä marmorilla. Eri materiaaleja on käytetty runsaasti ja sisällä voi nähdä useita eri marmorin lajeja. Kirkossa on pääalttarin lisäksi kaksi sivualttaria. Ikonostaasi on koristeltu enkeleiden ja profeettojen veistokuvilla ja lisäksi kirkossa on nähtävissä upeita maalauksia -150 taulua ja koristekatto.
|
| Viimeksi päivitetty 24.02.2011 10:05 |
Pietari





